Tyrmäys. Siltä tämä opiskelupaikatta jääminen tuntuu. Haaveilin jo innoissani omasta kodista tai kimppakämpästä, uudesta kaupungista ja uudesta koulusta. Kuitenkin eilen sain tietää ettei minua oltu valittu. Olin niin varma että pääsen sisälle!
En osannut aavistaa miten rankkaa huonojen uutisten vastaanottaminen on. Tämä on ehkä suurin takaisku, jonka olen eläissäni kokenut. Tuleepahan totuteltua myös epäonnistumisiin, mikä on varmasti hyödyksi tulevaisuutta ajatellen. Pitäisi myös muistaa että pääsen muuttamaan kotoa aivan varmasti jossain vaiheessa, tulevaisuudensuunnitelmat vain odottelevat nyt hetken.
Nyt tässä sitten toivutaan ja mietitään miten käyttää välivuosi. Ensin pitäisi onnistua kääntämään ajatukset positiivisempaan suuntaan. En ole todellakaan ainut, joka tässä jäi ilman opiskelupaikkaa. Opiskelupaikatta jääminen ei tee minusta yhtään sen huonompaan ihmistä (Vaikka jotkut lähipiiristä taitavat niin ajatellakkin..) Onpahan aikaa vielä muutamaan kertaan miettiä, mitä sitä isona haluaisi sitten tehdä. Haluanko siis töihin? Opiskelemaan kansalaisopistoon? Opiskelemaan avoimeen? Sitäpaitsi pystyn hakemaan omaa alaani jo syksyn yhteishaussa, jolloin suopeissa olosuhteissa välivuosi jää vain puolikkaaksi.
2009-07-08
2009-07-03
Purkamaton matkalaukku= rennompi kesäloma
Haa! Kämppä alkaa näyttää jo täysmittaisen kesälomailijan majapaikalta. Purkamaton matkalaukku LÖYTYY. Puolipitoisia kesäretkuja lattialla LÖYTYY. Kasoittain vähintään muutaman vuoden vanhoja aikakauslehtiä LÖYTYY. Puolillaan olevia vesipulloja LÖYTYY. Olen siis vakaasti päättänyt ettei tätä kesää suinkaan käytetä siivoamiseen vaan rentoutumiseen. Matkalaukunkin voi jättää purkamatta, jos skarppaa kerran ja vie likaiset alusvaatteet pyykkikoriin.
2009-06-24
Löydä lomafiilis
Tämä keskiviikko herätti migreenillä. Vaikka olen lomalla, kännykkä piippasi jo 8:n jälkeen. Poikaystävälle asetettu herätys oli jäänyt epähuomiossa päälle. Lisäksi satoi vettä. Nyt tunteja myöhemmin aurinko onneksi paistaa ja celsiuksetkin ovat kiivenneet kahdenkymmenen paremmalle puolelle. Anna Puu raikaa stereoista ja lomafiilis löytyi taas.
Olen viettänyt oikeaa kuukausien mittaista kesälomaa viimeksi kauan sitten. On se niin väärin että kesälomalla täytyy tehdä töitä, jotta voisi pimeän talven aikaan edes joskus herkutella lakritsijäätelöllä tai käydä elokuvassa. En yhtään ihmettele että työnarkit jättävät kesäloman mielellään väliin, sillä yli kahden kuukauden mittainen toimettomuus pelottaa välillä tällaista elämäntapalaiskiaistakin. Tämä tylsistymisen pelon saa helposti pudotettua taka-alalle kun syö aamiaista yli tunnin, lukee hesarin kahdesti, katsoo kaikki tyhjänpäiväiset televisio-ohjelmat, miettii päivän asua ihan niin pitkään kun tuntuu tarpeelliselta, kihartaa hiukset ja lukee hieman muoti- ja sisustuslehtiä. Kun nämä tuikitärkeät aamutoimet on suoritettu, ovat kesätöissä hikoilevat kaverit jo vapautuneet kesäpäivän viettoon.
Ehkä työnarkit pelkäävät lomalle jääntiä siksi, että lomalla näkee kaiken selkeämmin. Kesällä huomaa että on lihonut, jalkapohjat ovat lohkeilleet, kumppanilla on toinen nainen, oma elämä ei oikeasti miellytä ja oma persoona on täysin hukassa jossain työpapereitten alla. Mielestäni loma on ihmiselle elintärkeää aikaa! Jossei tykkää toimettomuudesta, voi halutessaan harrastaa kokopäiväisesti.
Omasta mielestäni yksi kesän parhaista puolista on se, että saa pukeutua mekkoihin. Harmittavan usein kaapista lähtee päälle harmaata, mustaa, lämmintä ja muodot peittävää turvavaatetta. Tämän kesän lupaus siis: Mekko päälle joka päivä!
2009-06-18
Syysmuutto
Kirjoitin ylioppilaaksi tänä keväänä, joten itsenäistyminen kotinurkista alkaa olla ajankohtaista. Toisaalta jännittää ja kammottaa (Kuka minusta pitää huolta?), mutta tässä vaiheessa niskan päälle alkavat päästä jo innostus ja malttamattomuus.
Erilaisten sisustuspuljujen sivuja on tullut viimeaikoina selattua ennätysmäärä. Uuten yhden hengen valtaisaan opiskelijaboksiini taitavat löytää tiensä ainakin nämä tuolit.
Mutta josseivat yksiöiden ovet aukea, joudun todennäköisesti soluun. Millaisia kokemuksia teillä on solussa asumisesta?
2009-06-15
Suhteen seuraava askel
Alkuhuuman katoaminen suhteesta tuntui pitkään kaukaiselta. Kunnes tuli vuosipäivä, jota juhlistettiin yhteisellä reissulla. Hiljattain suureneva epämääräinen raskas olo sai vuosipäivän iltana selityksen. Tarvitsen myös oman elämän. En ole vuoteen nauttinut asioista, joita olen tehnyt ilman miestä. Päätin että tänään 15. päivä kesäkuuta alan elää elämääni itseni, en kumppanini, kautta.

Reissu oli siis oikein onnistunut huonosti nukuttuja öitä lukuunottamatta. Urbaanissa kaupunkiympäristössä asuvan kun on hieman vaikea tottua luonnollisiin metsän ääniin. Yksi kesän must jutuistakin tuli matkalla toteutettua, pääsin nimittäin aitoon puusaunaan. Moderneja hetivalmiita kaupunkisaunoja ei voi kyllä saunoiksi tämän rinnalla kutsua.
Kuva täältä

Reissu oli siis oikein onnistunut huonosti nukuttuja öitä lukuunottamatta. Urbaanissa kaupunkiympäristössä asuvan kun on hieman vaikea tottua luonnollisiin metsän ääniin. Yksi kesän must jutuistakin tuli matkalla toteutettua, pääsin nimittäin aitoon puusaunaan. Moderneja hetivalmiita kaupunkisaunoja ei voi kyllä saunoiksi tämän rinnalla kutsua.
Kuva täältä
2009-06-10
Menetetty festariromantiikka
Huvittavaa huomata, että joskus ajattelee näinkin. Voi miksi en ole kokoa 40 tai 44? Tässä syy lisäkilojen himoon:

Melkein parahdin itkuun, kun h&m:n tangossa roikkuivat ainoastaan suurimmat koot. Täydellinen festarimekko! Asustaisin villatakilla, ehkä legginsseillä ja nahkaisilla balleriinoilla. Asusteet mustina tietysti.
kuva täältä

Melkein parahdin itkuun, kun h&m:n tangossa roikkuivat ainoastaan suurimmat koot. Täydellinen festarimekko! Asustaisin villatakilla, ehkä legginsseillä ja nahkaisilla balleriinoilla. Asusteet mustina tietysti.
kuva täältä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)